Olemme 24 lapsen lämminhenkinen leikkikoulu, jossa on mahdollisuus turvalliseen ja yksilölliseen kokopäivähoitoon kolmevuotiaasta aina peruskoulun aloittamiseen.
Leikkikoulumme sijaitsee keskeisellä paikalla Herttoniemenrannan asuinalueella hyvien kulkuyhteyksien varrella tarjoten mahdollisuuden niin kaupunkimaisen elämän kuin luonnonkin havainnointiin.
Arjen iloiset rutiinit
Montessoriohjauksesta ja päivän sujumisesta vastaavat aidosti jokaiseen lapseen paneutuvat varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Olemme pyrkineet luomaan tiimin, jonka hengessä aikuiset ja lapset viihtyvät hyvin yhdessä. Sujuva yhteistyö, huumori ja nauru ovat arjessamme tärkeitä.
Ovet avataan arkiaamuisin klo 7.45. Aamu käynnistyy itse tuodun aamupalan nauttimisella hyvässä seurassa, rauhallisella omaehtoisella puuhastelulla tai vaikkapa aamu-unia jatkaen.
Yksilöllistä työskentelyä ja yhdessäoloa tutussa ryhmässä
Puoli kymmeneltä soi piirikello, jolloin kokoonnumme yhteen päivän askareisiin. Piirissä laulamme, leikimme, kerromme kuulumisia jne. Sen jälkeen siirrymme työskentelemään montessorivälineillä pienryhmässä, parin kanssa tai ihan omassa rauhassa.
Yhdeltätoista kilahtaa kello ruokapiirin merkiksi. Viikoittain vaihtuvat apulaiset valmistelevat ohjaajan avustuksella ruokailutilan lounasta varten. Lounaan nautimme rauhallisessa, kiireettömässä ilmapiirissä hyviä pöytätapoja käyttäen.
"Annamme lapselle mahdollisuuden tehdä
asioita omassa tahdissaan itse!"
Ulkoilua, lepoa, leikkiä
Syötyämme lähdemme ulkoilemaan omalle pihalle. Reilun ulkoilutuokion jälkeen noin kahden aikoihin tulemme sisälle puolen tunnin levolle ja nautimme monipuolisesta välipalasta.
Vapaaseen leikkiin kavereiden kanssa, rauhallisiin montessoritöihin ja vaihtelevaan toimintaan on mahdollisuus puoli neljään saakka, jolloin kokoonnumme loppupiiriin. Lapset haetaan ulkoa viimeistään kello 16.45, jolloin leikkikoulumme sulkee ovensa.
Monipuolista ohjelmaa
Päivittäisissä piirihetkissä laulamme, loruttelemme, kuuntelemme musiikkia, musisoimme itse ja harrastamme musiikkiliikuntaa. Kerran viikossa meillä on erityinen jumppatunti. Päivittäisen maalaamisen, piirtämisen ja askartelun ohella ohjelmaamme kuuluu taideopetus. Keittiöaskareisiin ja leipomiseen pääsevät myös lapset osallistumaan.
Arjen katkaisevat aika ajoin retket ja erityiset teemapäivät kuten vappunaamiaiset. Perheiden yhteisiä juhlia vietämme perinteisten joulu- ja kevätjuhlien lisäksi mm. äitien- ja isäinpäivänä. Vanhempaintoimikunta järjestää myös toimintaa. Lue lisää vanhempaintoimikunnasta ja yhteistyöstä kotien kanssa.
Kuusivuotiaiden esiopetus
Kouluunmenijät eli kuusivuotiaat kokoontuvat viikoittain yhteiseen esikoulutuokioon, jossa he toteuttavat erilaisia tehtäviä ja projekteja itsenäisesti annettujen ohjeiden perusteella, ryhmätyöskentelynä tai ohjaajan avustuksella.
Kouluunmenijöillä on myös tärkeä roolinsa ryhmän vanhimpina 3–6-vuotiaiden montessoriryhmässä. Teemme yhteistyötä Herttoniemen ala-asteen kanssa.
