Leikkikoulumme on toiminut vuodesta 1983. Tarjoamme kokopäivätoimintaa kahdessa pienryhmässä 30 lapselle. Jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus vähintään kahden tunnin rauhalliseen montessorityöskentelyyn.
Montessorityöskentelyssä lapsia auttamassa ja ohjaamassa on aina kaksi aikuista; montessoriohjaaja ja lastenhoitaja-montessoriavustaja.
"Auta minua tekemään itse"
Aikuiset tekevät mahdollisimman paljon lapsen hyväksi - mutta eivät kaikkea lapsen puolesta! Omasta osaamisestaan lapset iloitsevat usein. Yrittäminen ja onnistuminen sekä aktiivinen tekeminen palkitsee lapsen monta kertaa päivän kuluessa.
Arjen iloiset rutiinit
Ryhmissä vierailee säännöllisesti myös taideopettaja, jonka kanssa lapset tutustuvat eri aihepiireihin ja tekniikoihin. Montessorivälineillä työskentelyn lisäksi lapsen päivään kuuluu ulkoilua, yhteinen ateriahetki ja yhteinen lukulepo ruokailun jälkeen sekä sisäleikkejä, piirtämistä ja askartelua lapsen toiveiden mukaan. Kaikki lapset syövät lounaan ruokasalissa. Lisäksi lapset tuovat oman pienen välipalan, joka syödään kaverin kanssa eväspöydän ääressä.
Yhdessäoloa tutussa ryhmässä
Lapset kokoontuvat päivittäin yhteiseen piiriin keskustelemaan, kertomaan uutisia, leikkimään ja musisoimaan. Molempien ryhmien päivä päättyy ulkoiluun Museon puistossa, joka on vakituinen ulkoilupuistomme.
Esikoululaisten opetus
Kouluunmenijät eli kuusivuotiaat kokoontuvat viikoittain yhteiseen esikoulutuokioon, jossa he toteuttavat erilaisia tehtäviä ja projekteja itsenäisesti annettujen ohjeiden perusteella, ryhmätyöskentelynä tai ohjaajan avustuksella. Kouluunmenijöillä on myös tärkeä roolinsa ryhmän vanhimpana 3-6-vuotiaiden montessoriryhmässä. Yhteistyötä teemme Taivallahden ala-asteen kanssa.